Vauhtia innovaatioihin, kaupallistamiseen ja kasvuun
INNOCELEX auttaa yrityksiä, tutkimusryhmiä ja teknologiavetoisia hankkeita siirtymään ideasta kohti innovaatiota ja systemaattista markkinakasvua. Asiantuntemuksemme on tukenasi markkinavalidoinnin, liiketoiminnan kehittämisen, markkinoillemenostrategian ja rahoitusvalmiuden rakentamisessa johdonmukaiseksi etenemispoluksi kohti skaalautuvaa liiketoimintaa.
TAPAMME TOIMIA
1 - SELKEYS
Määritämme markkinapotentiaalin, arvolupauksen, asiakassegmentit ja kaupalliset painopisteet - lähtökohtana voi olla tutkimustulos, varhainen konsepti tai jo toimiva liiketoiminta.
Saat selkeän strategisen suunnan ja yhtenäisen päätöksentekopohjan.
2 - RAKENNE
Suunnittelemme kanssasi kaupallistamisen etenemismallin, liiketoimintalogiikan, markkinoillemenostrategian ja rahoituspolun.
Tuloksena rakenteellinen ja hallittu polku ideasta markkinatoteutukseen.
3 - KASVU
Olemme tukenasi kun suunnittelet toimeenpanoa, rahoitus- ja sijoittajavalmiutta, kumppanuuksien rakentamista sekä skaalauspäätöksiä.
Fokusoidumpi ja hallittu kasvu varmistaa, että et menetä strategista fokusta.
PALVELUMME
Kaupallistaminen ja markkinavalidointi
- Markkinakysynnän arviointi
- Asiakas- ja segmenttianalyysi
- Arvolupauksen kirkastaminen
Markkinoillemeno- ja kasvustrategia
- Markkinoilletulon suunnittelu
- Ansainta- ja hinnoittelumalli
- Kansainvälistymisen suunnittelu
Liiketoiminta- ja rahoitusvalmius
- Liiketoimintamallin jäsentäminen
- Rahoitus- ja sijoittajavalmistelu
- TKI-hankkeiden valmistelu
ASIAKKAAMME
Palvelemme mm.
- Tutkimusryhmiä ja yliopistolähtöisiä innovaatioita
- Teknologiapohjaisia spin-off-yrityksiä ja varhaisvaiheen hankkeita
- Kasvuyrityksiä, jotka hakevat rakenteellista kaupallistamista
- Organisaatioita, jotka laajentuvat uusille markkinoille
Toimimme ammattimaisesti ja vastuullisesti noudattaen Suomen Liikkeenjohdon Konsultit ry:n eettisiä ohjeita ja yleisiä sopimusehtoja.
TOIMIALAFOKUKSEMME
Keskeisiä toimialojamme ja painopistealueitamme ovat
- MedTech, HealthTech, IVD ja Life Sciences
- DeepTech-alat ja tutkimustaustaiset innovaatiot
- Teknologialähtöiset B2B-ratkaisut
Yhteinen nimittäjä on vahva, joskus piilossakin oleva kaupallinen potentiaali.
USEIN KYSYTTYÄ
- Mistä tiedän, onko ideani kaupallisesti järkevä? INNOCELEX auttaa arvioimaan idean kaupallista potentiaalia varhaisessa vaiheessa markkina- ja asiakasymmärryksen avulla. Autamme tekemään tietoon perustuvan päätöksen jatkosta, suunnanmuutoksesta tai fokuksen tarkentamisesta ajoissa.
- Miten innovaatio tai tutkimustulos kaupallistetaan? INNOCELEX tukee innovaatioiden ja tutkimustulosten kaupallistamista ideavaiheesta markkinoille. Autamme markkinatarpeen todentamisessa, arvolupauksen kirkastamisessa ja uskottavan kaupallistamispolun rakentamisessa.
- Mistä saan apua liiketoiminnan kehittämisessä ja rahoituksen hakemisessa? INNOCELEX tukee yrityksiä liiketoiminnan kehittämisessä, rahoitusvalmiuden rakentamisessa sekä sijoittaja- ja rahoituskeskusteluihin valmistautumisessa osana kasvun ja kaupallistamisen kokonaisuutta.
- Missä vaiheessa olevia hankkeita ja yrityksiä tuette? INNOCELEX tukee varhaisen vaiheen ideoita ja tutkimuslähtöisiä konsepteja sekä jo toimivia yrityksiä, jotka hakevat kasvua, uusia avauksia, skaalautumista tai valmistautuvat rahoituskierrokseen.
- Toimitteko ainoastaan Suomessa? Emme. INNOCELEX toimii Suomessa, mutta työskentelemme myös kansainvälisten ja erityisesti pohjoismaisten ja eurooppalaisten asiakkaiden parissa.
- Autatteko rahoitushakemuksissa? Kyllä. INNOCELEX auttaa myös esimerkiksi projektirahoitushakemuksissa, joihin tuomme erityisesti kaupallistamiseen, markkinalähtöisyyteen ja vaikuttavuuteen liittyvää liiketoimintanäkemystä ja logiikkaa.
- Voitteko osallistua julkisrahoitteisiin tai muihin TKI-hankkeisiin? Kyllä. INNOCELEX voi toimia esimerkiksi kaupallisena asiantuntijana tai koordinaattorina tutkimus- ja kehityshankkeissa.
- Miten yhteistyö tyypillisesti alkaa? INNOCELEXin kanssa yhteistyö on helppoa ja sujuvaa - se käynnistyy yleensä keskustelulla liiketoiminta-aihiosta ja tavoitteista, minkä pohjalta määritellään selkeä ja rajattu toimeksianto.
